Eräs oikeudenkäynti

ERÄS OIKEUDENKÄYNTI

Maailman tunnetuin oikeudenkäynti oli välitön ja suullinen ja hoidettiin akkusatorisesti eli syyttämisperiaatteen mukaisesti. Sitten menikin parituhatta vuotta ennen kuin Suomessa säädettiin laki oikeudenkäynnistä rikosprosessissa, jossa nämä periaatteet vahvistettiin.

Jeesuksen toimet olivat antaneet ylipapeille ja lainoppineille syytä epäillä, että hän on syyllistynyt rikokseen. Juudas –niminen maailmankaikkeuden hitunen ei tuottanut asiaperusteita rikosepäilylle, mutta auttoi epäillyn tunnistamisessa ja kiinniotossa. Rikoksesta epäillyt ovat taipuvaisia välttelemään oikeudenkäyntiä ja vangitseminen puutarhassa varmisti mahdollisuuden kuulustella epäiltyä itseään esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä. Sillä oli merkitystä myös mahdollisen rangaistuksen täytäntöönpanon turvaamiseksi.

Kiinniottajat olivat roomalaisia sotilaita ja vapaaehtoisia siviileitä, täydennyspoliiseja. Vangitseminen ei sujunut aivan ongelmitta, koska Pietari laittoi hanttiin ja löi miekalla korvan irti eräältä kiinniottajalta, Malkokselta, joka oli ylipapin palvelija. Malkoksen sukulainen tunnisti myöhemmin Pietarin temppelipihalla ennen kuin kukko lauloi ja oli lähellä ettei hänestä tullut Jeesuksen rikoskumppania.

Korvan irrottaja syyllistyi epäilemättä virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen, mutta teko jäi seurauksitta, koska nyt oltiin pyytämässä isompaa kalaa ja vammat jäivät vähäisiksi Jeesuksen pantua korvan takaisin paikalleen.

Jeesus moitiskeli Pietaria miekkaan tarttumisesta vaikka itse tiesi, että hänen joukkonsa varustukseen kuului kaksi miekkaa. Kun on varustauduttu, varustukseen usein turvaudutaan. Sen vuoksi teräaseen kantaminen yleisellä paikalla on nyttemmin kielletty.

Kiinni pysyminen varmistettiin panemalla Jeesus köysiin.

Esitutkinta käynnistyi ylipapin ja lainoppineiden suorittamalla kuulustelulla. Yksi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeisiä periaatteita on asianosaisen mahdollisuus sanoa haluamansa: kuulemisperiaate. Jeesus käytti tilaisuuden hyväkseen tässä vaiheessa, mutta turvautui myöhemmin vieläkin voimassa olevaan oikeuteen olla sanomatta mitään, ainakin hän oli hyvin lyhytsanainen. Rikoksesta epäillyn ja syytetyn ei tarvitse edistää oman syyllisyytensä selvittämistä eikä hänellä ole totuudessa pysymisvelvollisuutta.

Esitutkinnassa kuultiin monia todistajia, mutta heidän kertomuksensa olivat siinä määrin ristiriitaisia (sana sopii tähän yhteyteen), että ne eivät riittäneet näytöksi seuraavaan portaaseen, todennäköisiin syihin syytteen tueksi. Jeesuksen olisi kannattanut olla lausumatta mitään sillä se mitä hän itse sanoi muodostui lopulta raskauttavaksi näytöksi. Lausuma täytti virkavallan anastuksen (Jumalan) ja jumalanpilkan yhdistelmän tunnusmerkistön, jolla ylipappien mitta täyttyi.

Esitutkinnan ja syyttämisen hoiti sama taho: ylipapit ja kirjanoppineet. Menettely oli sama kuin suomalaisessa nimismiesjärjestelmässä, jossa nimismies tutki ja syytti kihlakunnanoikeudessa.

Oikeudenkäyntiaineisto esitettiin suoraan ja välittömästi sille oikeuden kokoonpanolle, joka ratkaisisi asian. Juttu istuttiin yhden tuomarin kokoonpanossa, jossa tuomarina oli maaherra Pilatus. Oikeudenkäynti oli suullinen, se ei ollut edes suullis-pöytäkirjallinen niin kuin Suomessa ennen vuotta 1997 ja nykyisinkin, jos näyttää siltä, että puheet esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä kulkevat eri tahtiin.

Asianajolaitos ei ollut vielä kehittynyt niin pitkälle, että Jeesuksella olisi ollut avustajaa. Olisi ehkä kannattanut olla, mutta ilmeisesti asianajajia ei haluttu sotkemaan maailmanhistoriallisesti merkittävän jutun lopputulosta. 

Tuohon aikaan katsottiin myös, että oikeudenmukainen tuomari voisi yksin ratkaista asian. Pilatus ottikin huomioon Jeesuksen puolesta puhuvat seikat ja katsoi ettei näyttö oikein riitä ja epäili koko oikeudenkäynnin motiiviksi kateutta.

Oikeudenkäynti oli avointa ja läpinäkyvää, koska yleisö saattoi seurata sitä. Oikeudenkäynnin lopputulokseen pyrkivät tosin vaikuttamaan ulkopuoliset tahot. Pilatus kävi oikeudenkäynnin aikana vuoropuhelua palatsin pihalla olleiden juutalaisten kanssa, jotka vaativat langettavaa tuomiota ja vaimonsa kanssa, joka pyysi Pilatusta säästämään miehen. Nykyisin päätösharkinta on salaista ja hyvästä syystä.

Näyttö ei Pilatukselle riittänyt ja hän yritti luikerrella tilanteesta tarjoamalla tavan mukaisesti armoa rosvo Barabbakselle tai Jeesukselle. Kansa huusi vapaaksi Barabbaksen ja Pilatus asiallisesti ottaen tuomitsi Jeesuksen kuolemaan ristiinnaulitsemalla vaikka tuomiolauselma ilmensi lähinnä välinpitämättömyyttä. Liitännäisrangaistuksena hän ruoskitutti Jeesuksen.

Nykyisen median roolia hoitivat kansa ja sotilaat lyömällä ja pilkkaamalla epäiltyä, syytettyä ja tuomittua oikeudenkäynnin eri vaiheissa.

Muutoksenhakuoikeutta ei ollut ja täytäntöönpanoon ryhdyttiin varsin pian. Eräänlaisena liitännäisseuraamuksena voitaneen pitää velvoitetta kantaa itse täytäntöönpanoväline. Jeesuksen voimien loputtua ristin kantajaksi pakotettiin vapaaehtoiseksi paikalle osunut töllistelijä Simon Kyreneläinen.

Ainoa tunnettu oikeudenkäyntiin liittyvä kirjallinen asiakirja on Jeesuksen ristiin naulattu taulu, täytäntöönpanoasiakirja, johon Pilatus oli kirjoittanut lyhenteen I.N.R.I. Siitä hän sentään piti päänsä, vaikka teksti ei  kelvannut ylipapeille. Viestinnällisesti riittävän informaatioarvon saamiseksi teksti oli kolmella kielellä.

Jeesuksen omaisuus, vaateparsi, meni valtiolle, joskin sotilaat vetivät välistä heittämällä siitä arpaa. Täytäntöönpanoviranomaisina sotilaat hoitivat muutkin käytännön toimet, joidenkin mielestä hutiloiden.

Siitä syntyikin uusi uskonto.